lauantai 14. tammikuuta 2012

Tappakaa se putki yhdessä!

Saatiin peruutuspaikka Anne Huittisen valmennukseen, olipahan vaan mukavaa!

Rata näytti tältä (klikkaamalla aukeaa isompi kuva):



Kun sain ratapiirrustuksen käteen tuntui, että olin jo siinä vaiheessa solmussa. Rata käytiin kuitenkin porukalla läpi ennen kuin aloitettiin. Tässä sai mukavasti vaihtoehtoja ohjaukseen ja itseluottamusta, että kyllä tästä selvitään!

Eka vedolla tehtiin putkelle nro. 12 asti. 1-2 esteen väliä hiottiin pariin otteeseen tiukemmaksi. Leijeröitiin puomi näppärästi, joten päätettiin kokeille leijeröidä myös A samaan syssyyn jolloin ehdin tekemään persjätön muurin ja putken väliin -> ehdin vielä paremmin seuraavalle tehtävälle.

10 esteen käännöstä hiottiin myös tiukemmaksi. Anne antoi neuvoksi pysäyttää koira palkkaukseen ennen hyppyä, mutta Rokipa vaan hyppäsi minun käsien yli :D Noh saatiin joka tapauksessa koira kääntymään tiukasti.

Putkista Anne tuumasi, että minun pitää laittaa itseäni ennemmän pelii ja saattaa koiraa enemmän. " Menkään yhdessä tappamaan ne putket!" ja mehän mentiin. Koiran vauhdissa ja asenteessa näkyy kyllä selvä ero kun tehdään kunnolla kimpassa!

Käännös esteellä 17 onnistui yllättävän hyvin, taidettiin jaakottaa... Pätkällä 21-23 muuri leijeröitiin onnistuneesti.

Anne kiitteli, että koira irtoaa hyvin ja tekee hienosti hommia minua miellyttääkseen. Ohjeeksi tuli panostaa käännöksiin ja yrittää saada kontaktit niin, ettei minun tarvitse sanoa "ota!"

Kaikenkaikkiaan makia treeni, jossa koira antoi kaikkensa hännänpäätä myöten ja ohjaajalle varmaan kasvoi häntä, kun joutui niin pinnistelemään :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti