perjantai 28. kesäkuuta 2013

Kontakti, lukitus ja lähetys

Kontakti, lukitus ja lähetys - Siinäpä päivän teema Ylöjärvellä. Rampo pääsi saikkuilun jälkeen treenaamaan pennehommia Annan ohjaukseen. Tehtiin radanpätkää 20cm rimoilla. Ihan ihkaensimmäinen vinohyppy osoittautui Rampolle, ja monelle muullekin, huomattavan haastavaksi hahmottaa. Pienellä, ja hieman suuremmallakin avustuksella, pentupentunen saatiin ekastakin esteestä yli. Ohjaajalle kaikkein vaikein oli olla hätiköimättä. Kutsu ja lähetä, älä rynni, älä heilu, älä yhtään mitään ylimääräistä!

Toisella pätkällä oli hyppy - takaakierto -putki. Tällä pätkällä ohjaajan pasmat olivat jo hieman paremmin järjestyksessä. Rampo meinasi alkuun kiertää koko hypyn takaakierrolla, joten lähetys takaakiertoon - kutsu! niin saatiin pennen oikeaa paikkaan. Mustasaatana teki hienoa pätkää, vaikka helle oli armotn +30.

Roki teki lopuksi muutaman hypyn ja kaikki kontaktit. Kyllä vaan huomaa, että Mr. AVA paikkailee mun tekemisiä ja lukee hienosti absurdejakin esteellelähetyksiä, heh heh...

Lee Gibson

Viimeviikolla käytiin pitkästä aikaa jonkun muun, kuin tutun valmentajan ohjattavana. Ja vieläpä englanniksi, huisia! Harjoitus tosin oli melko haastava, joten olimma hiukka kusessa aikaajoin.

Rata:





1-3 välillä Gibson huomautti kaikille, että koirat tekevät 2-3-väliin turhan mutkan ajautuen suoranlinjan väärälle puolelle. Tähän kokeiltiin lääkkeeksi hmm sylkkäri -ish ratkaisua.. lähetys 2 ja koira heitettiin sylkkärin tapaisella 3 esteelle. Koirasta näki että eipä pahemmin ole treenattu näitä takaapäinohjauksia, oli nimittäij vaikeaa ja nopeus oli jotain kilpikonnan tasoa. Ohjaajallekin meinasi itkuparku tulla kun oli niin vaikeaa.

Esteet 5-10 Roki suoritti moitteetta. Toinen harjoiteltava pätkä sopi meille huomattavasti paremmin 11-16. Koiralle äänimerkki reippaasti ennen estettä nro 12 ja rohkeasti juosten 13 taakse, jolloin koira teki taloudellisen kaarroksen ja vauhti säilyi lähetettäessa putkeen. Jaakotus 15 ja lähetys kepeille, hienosti Roki erotteli putken ja kepit. Kakkospätkällä meille oli huommattavan paljon hauskempaa kuin alun kiemuroilla ja se näkyi iloisena tekemisenä, tätä me tarvitaan aina.

Loppuun otettiin koko rata ja edelleen se 1-4 oli hirrrrveen hidasta ja vaikeaa.Yhyy.

Gibson kehoitti harjoittelemaan mokomia kuvioita lyhyill pätkillä, jolloin koirat saadaan irtoaamaan paremmin. Hän myös, painotti kontaktia koiraan useissa paikoissa, ennen kaikkea siinä perhanan 2-3 välissä.

tiistai 18. kesäkuuta 2013

SM-kisat

Nyt on korkattu SM-kisat Rokin kanssa. Tavoitteena oli pitää hauskaa ja keskittyä pitämään sekä koira, että ohjaaja hyvällä tuulella. Meillä kun meinaa välillä mennä hommaat molemmin puoliseksi raivoamiseksi ja keskittyminen karkaa silloin jonnekin huitsintuuttiin. Ei tällä kertaa hyvä me!

Keli oli mitä mainioin ja torstain sytostaatit eivät painaneet edes ajatuksen tasolla. Hyppyrata oli miellyttävän näköinen heti alkuunsa ja hankalat paikat oli helppo huomata muiden suorituksia katsoessa. Silti rataantutustumisen jälkeen olin edelleen hieman kuutamolla miten ohjaan muutaman paikan... heheh!

Alkurata meni hyvin, renkaan ennakoivavalssi tuli noin vuoden myöhässä, mutta ehkä hieman onnekkaastikin koira pysyi esteiden oikealla puolella. Tästä johtuen myös hiemaan laakeita kaarroksia. Putken jälkeen keskityin vekkaamaan koiran okserille, jotta koiralla olisi mahdollisimman hyvä tie kepeille, tässä kohtaa moni koira lipsahti väärään väliin. Roki suoriutui okseri-kepit kombosta hienosti, vaikka kepit vallan kolahtivat kun herraisoherra täräytti paikalle. ks. video.

Keppien jälkeen, nykäisin koiran hieman liian aikaisin käännökseen, joten tästä meille kielto. Loppurata meni mukavasti maaliin asti. Kaunis rata koiralta, ohjaajan kuutamointia ei lasketa.  Ehdittiin ihanneaikaankin ja etenemä oli kiellosta huolimatta päälle 4m/s. Exxxxellent!

Hyvä mieli. Tästä on kiva jatkaa agirotuun ja lähteä keräilemään nollia ensi vuotta varten. Ollaanhan kotikentällä Tampereella!

Tuosta vielä video https://www.youtube.com/watch?v=gexh9MO47A8

Kuva C. Kiira Lehto

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Raivo Raksut

Pampotus pääsi taas hieromaan herneitä yhteen. Ihan ensiksi Bang Game. Ei ongelmaa, pentu paukuttelee lautaa minkä kerkiää. Tarkkana saa olla ettei eläin lähde väärään suuntaan. Hoksattiin tässä, että Rampo on hyvin toispuoleinein. Vasemmalta puolelta palkattaessa, Rampolla oli huomattavasti suurempia ongelmia pitää kroppa kasassa ja pylly kontaktilla.

Hypyn hakeminen, hieman taas joutui eläin miettimään, mutta hyvin lähtee hakemaan. Rengasta harjoiteltiin irto renkaalla. Hyppyharjoituksia jatkettiin SetPointilla ja hienosti penneli hyppäsi, rima taisi olla n. 25cm. Loppuun vielä takaakiertoja ja takaakierto - hyppy - ohjaajan sivuirtoaminen -> Anna heittää palkan. Ainiin! Takaakierrolla muista "saattaa" jalalla, keilaa!

Kotiläksyt:
- sylkkäri
- poispäinkäännös
- takaakierto, puut, pensaat watevör...
- jatketaan kuolleelle lelulle ohjausta ja yy-kaa-koo reenejä

Poksu paukutteli menemään kakkosten rataa. Hienoja pakkovalsseja ja kontaktit ok. Tarkkuuttaa edelleen ohjaajalle paikoissa, joissa ei ole kiire. Rimat tippuu jos minä hätäilen. Nih.

SM-kisat on puolentoista viikon päästä. Hih. Kahdet treenit ennätetään ottaa ennen sitä. Parhaamme tehdään. Fuck cancer.

Kuvat C. Katja Salonen