Viime viikon treenit unohtui päivittää tänne, joten muistellaampa ensi niitä... Rampiitti harjoitteli poispäinkäännöstä, keppejä, rengasta ja vauhtisuoraa. Kepit selkeästi aiheuttavat aivorasitetta, sillä välillä ei vain voi muistaa milllllläään, että sieltä välistähän se pitää juosta palkalle eikä vierestä. Renkula nostettiin ensimmäostä kertaa lähes maksikorkeuteen ja hyvin löysi Rampo oikean reiän. Otin irtorenkaan kotiin mukaan niin voidaan vahvistaa sitä läpi menemistä.
Roki teke rataa, jossa oli makea leijeröiti. Koira putkeen, puomin jäädessä väliin, koira sieltä hypylle ja muurille. Pienellä avustukselle saatiin homma toimimaan. Roki kesti hyvin vedätystä, kun edessä oli kaksi suoraa putkea ja niiden kruununa takaakierto.
Viikonloppu vietettiin mökillä ja koirat uivat käytännössä kolme päivää. Hyvää lihaskuntotreeniä. Rampiitti aloitti eiliset treenit keppihommilla ja nyt alettiin kujalle lisäämään häiriötä. Välillä juoksin vieressä ja välillä vastaan. Hyvin meni. Rampo on opetellut kotosalla nyt myös nokkimista ja sitä sovellettiin eilen ihan oikealla kontaktilaudalla, pikkuhiljaa alkaa paketti pysyä kasassa. Lopuksi tehtiin samaa leijeröitiharjoitusta, mitä isotkisakoirat viime viikolla, eli putki - hyppy - putki - hyppy ja puomi ohjaajan ja koiran välissä. Rampiitti teki hienosti, taitava Musta!
Ropotti teki ensin hyppytekniikkaa. Tasaoksereita ja lopussa ISO hyppy. Roki meni enkan kiekan kauniisti, mutta seuraavalla kerralla kärähti käpy kun hyppy olikin todella korkealla, 70-75cm ish. Herra Agilityvalio meni ensimmäistä kertaa ikinä hypyn ali ja oli itsekin hieman hämillään mitä tuli tehtyä. Seuraavalla kerralla nostettiin palkka ylös niin koira hyppäsi hienosti viimeisenkin esteen. Seuraavaksi palkka taas maahan ja homma toimi. Painonsiirto pelaa ja Roki on kehittynyt. Seuraavaksi vaihdetiin loppuun muuri. Pari toistoa näin ja viimeinen sarja oli todella hyvä. Tauon jälkeen otettiin palauttava sarja, hyvin meni ja kehitystä on tullut.
Seuraavaksi haettiin kepeille vauhtia harjoituksella hyppy - 6x kepit - putki - 6x kepit ja Antsi hetsasi koko ajan koiran edellä. Vauhtia tuli ja koira kepitti raivohärkänä. Viimeiseksi katsottiin missä kunnossa kontaktit ovat. Sama harjoitus kuin TopTeam karsinnassa hyppy - A - rengas - A - hyppy - hypyy - hyppy - puomi - hyppy - puomi jne. uudelleen ja uudelleen. A:n lopussa possuttaa välillä, ottaen kuitenkin kontaktin, puominylösmenossa tulee välillä kiire, joten sen kanssa saa olla tarkkana. Kellotettiin myös kontaktit ja ne olivat jotain 2 sekuntia ja hiluja päälle.
Loppuun vielä Rampiitti 10,5kk
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti