maanantai 27. maaliskuuta 2017

Kriittisetpisteet

Lauantaina oli kevään kolmas Tähtis-leiri. Skippasin aamun fysiikkatreenit edellisviikon flunssan takia, mutta aksatreenit vedettiin Rokin kanssa parhaamme mukaan. Aamulle pidettiin ongelmaklinikkaa ja me keskityttiin niihin takaakiertoihin... rima lentää varpaasta, tassusta, rintakehästä... Juu ei ole tällainen hinkuttaminen Rokia varten. Radalla takaakierrotkin menee, joten ei auta kuin luottaa, että osaan koiran lähettää hypylle ja loppu sen vain on hoidettava itse. (Tänään ma treeneissä testattiin myös silkkaa lähetystä takaakiertoon, jolloin en ainakaan pojota koiran edessä - tuntu toimivan)

Ratatreenissä keskityttiin kriittisiinpisteisiin, tätä kun muistaisi teroittaa itselle joka treeneissä ja kisoissa. Tuntuu toimivan. Jännä.

Rampo on saikulla telottuaan varpaansa reilu viikko sitten. Katsotaan tokeneeko levolla. Toivottavasti.


sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Kisat Tamsk 12.3.

Tänään oltiin kisoissa liikkeellä kelpo asenteella, mitä nyt karmit hieman roikkuivat kaulassa. Hypärillä tuli pari rimaa alas, ensi kolmosen niistossa - seisoinkohan edessä vai meneekö koiran piikkiin.. Toinen sitten pakkovalssissa, siellä ainakin kökin edessä. Rokilla oli hyvä vauhti ja varsinkin kepit menivät ilhaduttavasti.


Aksaradalla homma meinasi heti luiskahtaa väärään putkeen, mutta tänään oli se 1/100 kerta kun TÄNNEPERKELE  toimi suunnanmuuttajana. Sen verran meni pasmat ohjaajall sekaisin, että en malttanut lähettää koiraa puomille niin kuin oli tarkoitus ja ylösmenovirhehän sieltä tuli. Alastulo sentään otettiin hienosti ja muutkin kontaktit tehtiin skarpisti. Yksi hyppy lähti Rokin mukaan, mutta mitäs pienistä.



Hyvä päivä, mutta hieman jäi hampaankoloon näistä pikkumokista. Harmi kun seuraavat kisat ovat vasta joskus huhtikuussa. Selkeästi pitäisi tätä kisaamista herätellä talviunilta.


sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Kisailua ja osteopatiaa

Käytiin eilen kisaamassa Rokin kanssa kaksi rataa. Ohjaajalla oli selkeästi hieman vaikeuksia huolellisuuden kanssa, mutta koira onneksi kulki kuin juna. Toki sitä junaa olisi syytä ohjatakin, joten tällä kertaa tuloksena 2x hyl. Agi-radalla mokasin heti toka esteellä, jossa pakkovalssi jäi puolitiehen ja Roki rukka ei tiennyt minne mennä. Tästä kuitenkin jatkettiin muu rata hyvällä meiningillä ja otettiin kontaktit asianmukaisesti.

Hypärillä Roki ohjautui hienosti ja vauhtia piisasi, mutta onnistuin sijoittumaan kummallisesti juuri ennen kriittistä takaakierota, jonka jälkeen oli tarkoitus spurtata kentän toiseen päähään. Tästä johtuen hyppy väärin päin ja hyllyllä maaliin. Fiilis oli hyvä ja Roki toimi hienosti, nyt vain ohjaajan kisakoneisto hereille niin alkaa taas tulostakin tulla.


Rampo kävi tänään osteopaatin käsittelyssä, jossa availtiin syvienlihasten jumeja. Takareidet olivat jumien vuoksi jälleen kuin sementtiä, mutta kaikki solmukohdat saatiin auki. Rampo sai kehuja erinomaisesta fysiikastaan ja lihaksistosta, erityisesti selkä ja vatsalihasten osalta. Toivotaan, että Rampon kipuilut ja jumit olisivat taakse jäänyttä elmää ja herra pääsisi käyttämään erinomaista kroppaansa myös agilitykentällä.



maanantai 27. helmikuuta 2017

Tähtijatkis 2 ja havaintoja kastraatti-koirasta

Rampo kastroitiin viime viikolla, joten Roki on aksannut kahden koiran edestä. Jatkuvat eturauhasvaivat ja selkäkivut olivat syynä Rampon toimenpiteeseen ja jo nyt näyttäisi toimenpiteellä olevan huomattavia positiivisia vaikutuksia. Maaninen lelun kanssa riehuminen ja astuminen on jäänyt pois ja vielä jouluna niin ihanalle tuoksunut sukulaisten leikattu uros sai eilen olla ihan rauhassa.


Tötterökuuri oli selkeästi vaikeinta Rokille... Rampoa ei haitannut tuon taivaallista ylimääräinen megafoni pään ympärillä.


Viikkotreeneissä on muistuteltu itselle, että kokeneenkin koiran kanssa tietyt perusasiat on syytä olla hanskassa. Ts. muistetaan vaihdella sitä palkkaa lelujen ja namien välillä niin porokoiran moottori pysyy kuumana. Ja kyllä,Roki osaa kepeille vaikka mitä nuutituksia ja päällejuoksuja, mutta pidetään hommat myös välillä helppona ISOLLA palkalla niin herra malttaa tehdä haastavammatkin kuviot joka kerta vauhdilla loppuun asti.

Lauantaina Tähti-leirillä keskityttiin Keskittymiseen ja tuumattiin koirien linjoja. Tekniikkatreenissä laitettiin ensin radalle nauhoin arveltu koiran linja ja sitten testattiin oliko ohjaajalla mitään käryä missä mennään. Ihmisnuolen ja puolivalssin linjat osuivat aika kivasti, mutta niiston kuvittelin todellisuutta tiukemmaksi. Video hidastuksista myös hienosti näki miten myöhässä sitä taas oli.

Ratatreenissä harjoiteltiin ennen kaikkea leijeröintiä, mutta jännästi minulle vaikeinta oli takaakierto... MUISTA oma paikka on siinä riman keskikohdalla ja rintamasuunta auki koiralle niin hyvä tulee. Roksu hanskasi leijeröinnit vakuuttavasti ja onnistuttiin rytmittämään pitkä suora niin, että koira haki itsenäisesti hypyn päädystä, jolloin saatiin leijeröityä kaareva putki väliin. Hyvä Roki!

En lauantaina kisataan Takuilla pari rataa. Keskitytään omaan tekemiseen ja tavoitellaan flow-tilaa.


maanantai 6. helmikuuta 2017

Hyppytekniikkavideo

Marko tekaisi meille vielä videon, mistä muistuu paremmin miten ne treenit menikään.


perjantai 3. helmikuuta 2017

Viikkotreeniä ja hyppytekniikkaa

Maanantaina olisi ollut epikset omalla hallilla, mutta päätin keskittyä talkoilemaan ja jättää koirat ihmettelemään autoon. Alunperin tarkoitus oli kisata Rampon kanssa, mutta ajatuskin aiheutti välittömän stressin joten koirat saivat ihmetellä autossa.

Tiistai treeneihin valkkasin Rokin, joka oli varsin virtaisa, johtuen ehkä edellisen päivän turhautumisesta autossa istuskeluun. Tehtiin lyhyttä ja vauhdikasta pätkää ja kokeiltiin kepeillä muutamia eri variaatioita. Mm. Nuutitus onnistui erinomaisesti.

Perjantaina koko kööri pääsi tekemään hyppytekniikkaa. Rampolle ja Ainalle koitetaan kasvattaa itseluottamusta ja Roki saa jumppailla mukana. Lämmittelimme koirat etäisyydenarviointi-tehtävällä, sillä se vaikutti olevan helppo ja mieluisa tehtävä erityisesti Ainalle ja Rampolle. Kaikki poroset selviyvät tästä mainiosti.

Seuraavaksi otettiin setpoint-okseri. Rampolle 60 meni ok, 65 pieni osuma, jonka jälkeen tiputettiin rima 45, josta nostettiin 60 - joka meni ok. Rampo selvisi hienosti ja vaikutti rennolta tehtävässä. Roki jumppaili 45 60 65 45 65 45 sarjan, ei ongelmia. Aina teki hienosti korkeudet 35-50, eikä kiertänyt tehtävää kertaakaan.

Viimeiseksi vielä korkeudenarviointi, jonka kaikki suorittivat mainiosti. Rampolle korkein 60 ja Ainalle 50, Roki juppaili tämänkin 45-65.


sunnuntai 29. tammikuuta 2017

EO-karsinta Tampere 28.1.

Korkattiin Rokin kanssa historian ensimmäiset EO-karsintakilpailut tänään Tampereella. Tuomarit olivat onnistuneet mielestäni erinomaisesti ratojen suunnittelussa. Kaikilla radoilla mentiin lujaa ja haasteita riitti, mutta sujuvuutta ei oltu uhrattu näennäisesti vaikeiden tehtävien tavoittelulla. Kiitokset myös järjestäjille, aikataulut pitivät ja kanttiinista sai erinomaista kahvia.

Meidän saldo oli tänään 3 hyvää hyllyä. Eka radalla en uskonut juoksunopeuteeni rataantutustumisessa, joten koira lipsahti putkeen. Olisin ehtinyt. Ensi kerralla sitten. Muutoin rata oli oikein mainio.



Hyppäri oli päivän paras rata, nollaa tokavikalle asti ja sitten huumorivaihde sai otteen Herrakoirasta. Ei oikein voinut kuin nauraa.


Viimeisellä radalla valmistautuminen lipsahti hieman jo ylilatauksen puolelle, joka taas näkyi hienoisena sähläämisenä. Vauhtia kuitenkin riitti viimeisellekin radalle ja koira kuunteli hyvin.