maanantai 30. heinäkuuta 2012

Piirinmestaruudet

Viikonloppuna kisattiin piirinmestaruuksista Orivedellä. Lauantaille sattui kesän ensimmäinen kunnon hellepäivä ja se alkoi hieman painaa ainakin ohjaajaa loppupäivästä. Agilityrata meni muuten hyvin, mutta 9-esteellä koira kompuroi ikävän näköisesti vaikka pystyttiinkin jatkamaan ihan normaalisti. Radan jälkeen katsottiin porukalla ontuuko koira ja koitettiin puristella mahdollisten kipupisteiden löytämiseksi. Ainakaa loppupäivän aikana koira ei osoittanut kivun merkkejä. Sunnuntaina ja maanantaina kuitenkin himmailtiin hieman.

http://yrttitee.1g.fi/kuvat/Videot+2012/28.7.+Orivesi/Roki+agi.MP4  kaatuminen jää juuri muurin taakse piiloon.

Hyppyradalle lähettiin helteisissä tunnelmissa kun oltiin todettu, ettei koiralla näytä olevan sen kummempaa hätää. Ohjaajalta oli paras terä jo kateissa ja kaarrokset meinasivat hieman venyä, mutta onneksi Roki on niin kiva pieneläin, että se juokse meille neljännen sm-0 tuloksen.

http://yrttitee.1g.fi/kuvat/Videot+2012/28.7.+Orivesi/Roki+hyppy.MP4

Roki oli piirinmestaruuksien yhteistuloksissa sijalla 12 http://pagt.blogit.fi/files/2012/07/piirinmestaruus_maksit.pdf

Tällä viikolla päästään toivottavasti jatkaamaan reenejä loppu viikosta. Fyssari aikaa voisi myös kaavailla Rokille. Sen verran on nuita muksahduksia tullut matkan varrella, että pieni kropan tilannekatsaus ei olisi pahitteeksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti