torstai 5. tammikuuta 2012

Mistä lähdettiin ja mihin on tultu?

Olipa hauska lukea vanhaa blogia, jossa on merkintöjä meidän agilityharrastuksen iiiihan alusta alkaen. Agilityn aloittamisesta tulee nyt Tammikuussa kuluneeksi 2 vuotta, hyvä aika pohtia mistä lähdettiin ja mihin on tultu :)

Tässä blogimerkintä 24.1.2010:

SUNNUNTAI, 24. TAMMIKUUTA 2010

Agilitynalkeita osa 1

Jesh, tänään aloitettiin Rokin kanssa agilitynalkeiskurssi tuolla Lempäälän uudessa koiraurheiluhallissa. Oma ohjaajamme ei ollut ensimmäisellä kerralla paikalla, koska oli Kemissä tuomaroimassa agikisoja, joten tietoa ja kokemusta löytyy :) Tämän kertainenkin ohjaaja oli aivan hyvä.

Kun päästiin hallille Rokin piti tietty ensin ilmoittaa kuka on hallin suurin ja komein koira, kuuluvalla äänellä tietty... Sain kuitenkin kengät vaihdettua vaikka toisessa kädessä oli kimpoileva teini o.O

Ensin kokeiltiin putkea. Ohjaaja otti koiran ja minä kipitin putkentoiseen päähän ja sanoin PUTKI. Koira kiiti salamana namin luokse ja ei ehkä edes tajunnut menneensä putken läpi. Pidennettiin putkea ja laitettiin mutkaa, hyvin toimi.

Kepit. Kokeiltiin keppien pujottelua 6 kepin avulla ja mukavasti lähti homma luistamaan. Uskalsin päästää Rokinkin irti, sillä kanapyöryköiden voima tuntui olevan hyvin vahva;)

Hyppy. Ohjaaja pisti meille heti riman maxikorkeuteen ja mietin noinkohan nuori koira hyppää... Hyppäsi se! Meillä oli kaksi estettä peräkkäin ja kun itse malttoi rauhassa edetä niin koirakin suoritti esteen huolella. Esteissä oli kaksi rimaa alimenon estämiseksi.

Viimeiseksi keinu. Kaksi ensimmäistä kertaa Roki meni keinun ihan reippaasti. Ohjaaja piti keinusta kiinni ja laski sitä sitten alas päin rauhallisesti, ettei mene liian jännäksi. Kolmannella kerralla koiralle kuitenkin iski ramppikuume, mahtoikohan Roki ensimmäisillä kerroilla tajutakaan menevänsä jotain uutta ja hurjaa kun keskittyi niin tarkasti vain namin syömiseen... Keinua madallettiin ja kokeiltiin sitten uudestaa. Ohjaaja pyysi minua nostamaan Rokin puoleen väliin ja siitä tsemppaamaan loppua kohti. Ihan ok päästiin tästä, vaikka koiraa edelleen jäännitti, toivottavasti tästä ei nyt tule mitään mörköä:/

Lopuksi otin vielä pari hyppyä ja pujottelua, että sain koiralle hyvän mielen.

Odottelu oli Rokille "yllättäe" toooooodella tylsää ja silloin tekisi niiiiin mielimölytä. Otin sitten odottelussa vähän tokoa tai sitten pyysin koiran maahan ja palkkailin sitä hyvästä käytöksestä. Myös tehtävillä tuosta lähtee sitä mölyä, onkohan sille tehtävissä mitään? Sinänsä se ei minua haittaa, mutta aikaahan se vie pois.

Oltiin porukan nuorin ja kokemattomin pari, mutta ei välttämättä äänekkääin sillä nuori sakemanninarttu piti kans aikamoista vinkuaariaa YYYYyyyyhhhhyyyyyhhyyyyyYYYYHhh...:D Muut koirat olivat tosiaan saksanpaimenkoira, howavart, isovillakoira, whippet, bordelcollie ja jonkin sortin spanieli.

Tästäpä onkin sitten hyvä jatkaa taas ensi viikolla :)


Meidän alkeisopettajahan oli Anne Huittinen (http://www.kolumbus.fi/anne.harri.huittinen/anne ) joten paljon parempaa alkua emme olisi voineet saada. Sittemmin olemme jatkaneet näihin päiviin asti Päivi Männistön (http://www.sportdogpark.fi/esittely_pm.html) ryhmässä.

Roki ei edelleenkään ole MR. Cool, mitä tulee odottamiseen ja hiljaa olemiseen. Siksipä Roki odottaa aina vuoroaan autossa tai jos mahdollista reenailemme viereisellä kentällä omia juttujamme.

Sen verran hyvin esteet on tullut opeteltua ja jokunen ohjauskuviokin opittua, että Rokin kanssa noustiin 3-luokkaan alle vuodessa kilpailu-uran aloituksesta. Tällä hetkellä päätavoite on saada hyviä 0-ratoja ja kehittää omaa ohjausta, että päästään aina vain sujuvammin alusta maaliin asti.

Tämä on ollut kyllä ehdottomasti se meidän ykkös laji, paljoa muuta ei olla sitten ennätettykään ;)

Tästä lähdettiin http://www.youtube.com/watch?v=K3HiBzq6rPE&feature=BFa&list=UUbLST9rnJbRm49aOipT6ziw&lf=plcp

Ja tähän on tultu http://www.youtube.com/watch?v=0jgJA-nJkVM&list=UUbLST9rnJbRm49aOipT6ziw&index=13&feature=plcp

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti